7-vuotiaana perheeni muutti Etelä-Suomesta Kainuuseen, Puolangalle äitini kotitilalle. Etelä-Karjalan vehreät lehdot ja jykevät honkakankaat vaihtuivat tuoreen ekaluokkalaisen silmissä pohjoisen salaperäisiin korpikuusikoihin ja monisatametristen vaarojen päältä avautuviin huikaiseviin maisemiin. Pikkupoikana ihastuin välittömästi ympäröivään uudenlaiseen luontoon ja sen tarjoamiin vielä kokemattomiin seikkailuihin. Partioharrastuksen ja myöhemmin Kainuun rajavartiostossa suorittamani varusmiespalveluksen myötä kartutin taitojani lopulta niin, että luonnossa liikkumisesta tuli luonnollinen ja pysyvä osa elämääni. Kesätöistä säästetyillä rahoilla ostin 80-luvulla ensimmäisen järjestelmäkamerani käytettynä paikallislehden toimittajalta ja aloin taltioimaan minua ympäröiviä maisemia filmille. Kameran säädöt oli opeteltava kantapään kautta koska tulokset tulivat nähtäviksi vasta filmirullan täytyttyä ja kehitykseen lähetettynä postitse vasta viikon tai kahden viiveellä. Kuvausvälineitä ei ollut myöskään helposti tai edullisesti saatavilla ja muistelen rakentaneeni koulun käsityötunneilla ensimmäisen korkeussäädettävän kamerajalustani sopivasti sisäkkäin menevistä rautaputkista.

80-luvulla kotini hiekkatien päähän pysähtyi säännöllisesti kirjastoauto. Olin ahkera lukija ja suosikkikirjojani olivat mm. partioliikkeen perustajan Lordi Baden-Powellin Partiopojan kirja sekä Olli Aulion Suuri retkeilykirja. Mielikuvitukseni räjäytti valloilleen kaikista eniten kuitenkin hollantilaiskaksikon Wil Huygen (kirjailija) ja Rien Poortvliet (kuvittaja) teos Suuri tonttukirja, jossa metsissä elävien tonttujen salainen maailma esiteltiin realististen kuvien ja yksityiskohtaisten tekstien avulla. Ahmittuani alakouluikäisenä Suuren tonttukirjan (lopulta kymmeniä kertoja) pohjoisen metsät eivät enää olleet minulle samat kuin ennen. Vaaranrinteen kivien kolot olivat minulle siitä lähtien sisäänkäyntejä tonttujen koteihin ja mustikkamättäällä minua ennen olivat käyneet muutkin kuin naapurit.

Opinnot ja työt veivät minut monien muiden tavoin pikkuhiljaa pois Kainuusta. Aikuistuessani tontuista ei tohtinut enää innostua kun piti etsiä paikkaansa maailmassa. Valokuvausharrastuskin jäi vuosiksi sivuun ja seuraavan kerran tartuin kameraan vasta 2000-luvulla. Opiskellessani media-alaa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja myöhemmin elokuvien visuaalisia tehosteita Bournemouth Universityssä, Englannissa löysin valokuvauksen uudestaan. Kuvasimme järjestelmäkameroilla erikoistehostekuvien taustoja, joihin myöhemmin lisäsimme tietokoneohjelmilla 3D-grafiikalla mallinnettuja esineitä tai studiossa green screeniä vasten kuvattuja ihmisiä.

Opiskellessani visuaalisia tehosteita olin tehnyt kurssityön alan pioneereista, jotka vuosikymmeniä ennen tietokoneita ja 3D-grafiikkaa tekivät Tähtien sodan kaltaisten klassikoiden erikoistehosteet täysin käsityönä. Etenkin Ray Harryhausen tuli tunnetuksi stop motion-tekniikalla tehdyistä tieteiselokuvistaan ja niissä esiintyvistä animoitavista hahmoista. Digitaalisten 3D-hahmojen sijasta halusin yrittää itsekin luoda tontun valokuviini käyttäen stop motion-hahmojen tekniikkaa. Lukemattomien työpöydän ääressä vietettyjen iltojen ja viikonloppujen jälkeen syntyi Eeli-tonttu. Eeli alkoi matkustamaan kamerarepussani kuvausmatkoilleni ja aloin hiomaan kuvaustekniikoitani ja välineitä entistä paremmiksi. Joka reissulla kuvatessani Eeliä tarinoita alkoi syntymään ja lopulta ensimmäinen kirjani Eeli-tonttu eksyksissä sai muotonsa. Tarinan kertojina Eeli-tonttu ja pohjoisen luonto - kuvaajana minä.